// Blogi

Muistoihin vuosi 2020 – Tervetuloa 2021!

keskiviikkona 23.12.2020

Vuosi 2020 – Kairest 30v. juhlavuosi näytti maaliskuun puoliväliin saakka kaikkien aikojen vuodelta, mutta kuinkas kävikään. Jokainen meistä tulee muistamaan kuluvan vuoden, mutta miten ja missä mielessä? Osalle pandemia avasi uusia mahdollisuuksia, jopa menestystä. Osalle kaikki vanha romuttui silmän räpäyksessä, tutulta ja turvalliselta katosi pohja. Yhtä kaikki jokainen meistä joutui pohtimaan tilannettaan uudessa valossa ja omilla ratkaisuillaan muokkaamaan polkuaan eteenpäin. Oppimaan jouduimme kaikki – kiveen hakatutkin totuudet saivat ihan uutta muotoa.

Kevään shokin, kesän orastavan “normaalin” ja syksyn toisen aallon myötä oppimisprosessin ja sopeutumisen nopeus ratkaisee sen kuinka itsekukin meistä nousee ja pääsee uuteen aikaan. Pandemia on runnellut työmarkkinoita, työllistäviä yrityksiä ja työtä tekeviä. Nopeiden muutosten keskellä olemme onnistuneet tarjoamaan väylän molemmille keskeisille toimijoille yhdistyä vallitsevan tilanteen mukaan. Ilahduttavaa on ollut havaita, että työuransa aikana Kairestilla työskennelleitä on palannut hakemaan töitä kauttamme, olemme myös pystyneet tarjoamaan heille toimeentuloa ja samalla tarjonneet asiakkaillemme osaavia henkilöitä vaihtelevaan työvoima tarpeeseen. Kiitos luottamuksesta.

Minulle ja Kairestille tilanne on tarjonnut mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Etätyötoiminnot ja omien prosessien terävöittäminen ovat olleet siltana entistä joustavampaan tapa kohtauttaa työntekijöitä ja työpaikkoja sekä uusien työmahdollisuuksien synnyttämiseen. Kyteneet ideat ja ajatukset, kun kohtaavat pakon, silloin tapahtuu nopeasti ja paljon – paljon uutta lisäksi vielä tekeillä, jota odotan innolla näkeväni vuonna 2021. Kaiken taustatyön tavoitteena on tarjota entistä laajemmin, nopeammin ja helpommin palveluitamme niin työntekijöillemme, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

Ilahduttavien COVID-19 rokoteuutisten myötä on hyvä rauhoittua joulun viettoon lähimäisten kanssa. Haluan lämpimästi kiittää toimihenkilöitämme, työntekijöitämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2020. Yhdessä luomme merkitystä.

Hyvää ja lämmintä joulua sekä onnellista uutta vuotta 2021

VASTUULLISESTI – YHTEISTYÖSSÄ – ENEMMÄN IRTI ARJESTA

Rieti Rautaparta

Myyntijohtaja

Kairest Oy

Rieti Rautaparta