‹ Takaisin avoimiin työpaikkoihin

Terassitarjoilija

Kalajoki
Julkaistu 4 viikkoa sitten

Haemme Asiakkaallemme Terassitarjoilijaa kesäksi 2022.

Tehtävänä monipuoliset terassin tarjoilutyöt hotellissa meren äärellä. Terassilla tarjolla päivisin ruokaa, sekä iltaisin painottuen juomapuoleen, että myös ala carte listaa tarjolla asiakkaille. Työvuorot ajoittuvat klo 6-24 väliin arkisin ja/tai viikonloppuisin.

Toivomme hakijoilta alan koulutusta ja/tai riittävää kokemusta ravintolasali työskentelystä sekä osaamista alkoholin anniskelusta. Reippautta ja luotettavuutta luonnollisesti odotamme myös hakijoilta. Opiskelijat otetaan huomioon, mikäli löytyy tarvittavat passit ja motivaatio oppimiseen! Kysy!

Kyseessä kesäsesonkityöt kaudella 2022. Töiden aloitus Toukokuussa ja työt päättyvät Elokuun loppuun mennessä. Aloitus ja lopetuspäivät sopimuksen mukaan tarkentuvat lähempänä aloitusajankohtaa (tähän voit myös itse vaikuttaa). Majoitus on olemassa, maksu siitä noin 250eur/kk.

Huom! Hae paikkaa heti, älä jää odottelemaan, koska kiinnitämme tekijät jo ennen hakuajan päättymistä sitä mukaan kun sopivia löytyy!

Lisätiedot arkisin klo 7-16 numerosta 0447941400/ pohjoissuomi@kairest.fi

Aiheeseen liittyy
Kokki
Helsinki
Julkaistu Eilen
Lue lisää
AC- kokki / -tarjoilija rekrytoiva koulutus
Kuopio
Julkaistu Eilen
Lue lisää
Tarjoilija
Pyhätunturi
Julkaistu Eilen
Lue lisää
Aamiaistarjoilija/ siistijä
Pyhätunturi
Julkaistu Eilen
Lue lisää
Kokki
Pyhätunturi
Julkaistu Eilen
Lue lisää
Lounaskokki
Vantaa
Julkaistu 4 päivää sitten
Lue lisää
Palveluvastaava/kokki
Espoo
Julkaistu 4 päivää sitten
Lue lisää
Lounas/tilausravintolan kokki
Pielavesi
Julkaistu 4 päivää sitten
Lue lisää
A la carte kokki
Vantaa
Julkaistu 2 viikkoa sitten
Lue lisää
Lounaskokki
Vantaa
Julkaistu 2 viikkoa sitten
Lue lisää
Lounaskokki
Espoo, Helsinki, Vantaa
Julkaistu 2 viikkoa sitten
Lue lisää
Leirintäaluetyöntekijä/ siivooja (kesä 2022)
Viitasaari
Julkaistu 2 viikkoa sitten
Lue lisää
Kerroshoitaja-Siivooja
Nuorgami
Julkaistu 2 viikkoa sitten
Lue lisää
Baaritarjoilija
Kuopio, Nilsiä, Siilinjärvi
Julkaistu 3 viikkoa sitten
Lue lisää
Kokkeja
Espoo, Helsinki, Vantaa
Julkaistu 3 viikkoa sitten
Lue lisää
Lounasravintola kokkeja
Espoo, Helsinki, Vantaa
Julkaistu 3 viikkoa sitten
Lue lisää
Keittiöpäällikkö
Helsinki
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Muu keittiö- ja ravintolatyöntekijä
Kontiomäki
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kerroshoitaja-Siivooja
Utsjoki
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Leirintäaluetyöntekijä (kesä 2022)
Suomussalmi
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Leirintäaluetyöntekijä
Manamansalo
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Tarjoilija-Vastaanottovirkailija
Kempele
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Tarjoilija
Kempele
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Tarjoilija
Ukkohalla
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kokki (kesätyö 2022)
Vuokatti
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kokki (kesätyö 2022)
Vuokatti
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kokki
Kajaani
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kokki
Kempele
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kokki
Ukkohalla
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Kioskimyyjä Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Blokkari Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Tiskaaja Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Vuoropäällikkö Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Tarjoilija Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Á la carte kokki Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Siivooja Soutustadion
Helsinki
Julkaistu 5 viikkoa sitten
Lue lisää
Ravintola Rehti Tarjoilija
Kuopio, Nilsiä, Siilinjärvi
Julkaistu April 2022
Lue lisää
Ravintola Rehti Kokki
Kuopio, Nilsiä, Siilinjärvi
Julkaistu April 2022
Lue lisää
Ravintola Riemu Tarjoilija
Kuopio, Nilsiä, Siilinjärvi
Julkaistu April 2022
Lue lisää
Ravintola Riemu Kokki
Kuopio, Nilsiä, Siilinjärvi
Julkaistu April 2022
Lue lisää
Kesä 2022 - Tarjoilijoita Savonlinnaan
Savonlinna
Julkaistu March 2022
Lue lisää
Kesä 2022: Kuopioon ravintolantyöntekijöitä
Kuopio
Julkaistu February 2022
Lue lisää
Kesä 2022: Tahkon ravintolaan töihin
Nilsiä
Julkaistu February 2022
Lue lisää
Kesä 2022 - Ravintola-alalle
Espoo, Helsinki, Vantaa
Julkaistu January 2022
Lue lisää
Keittiömestari
Kuopio, Nilsiä
Julkaistu October 2021
Lue lisää