‹ Takaisin avoimiin työpaikkoihin

Kokki (vuorovastaava) ja Pizzakokki Uuteenkaupunkiin kesä 2021

Uusikaupunki
Julkaistu 3 viikkoa sitten

Haemme asiakkaallemme kahta Keittiötyöntekijää Uuteenkaupunkiin kesäksi 2021.

Pizzakokki. Tehtävänä pizzan valmistus ja esivalmistelutyöt omassa vuorossaan. Työt ravintolan keittiössä. Aamu-, päivä ja iltavuoroa arkisin ja viikonloppuisin.

Keittiön vuorovastaava. Tehtävänä on vastata omalla vuorollaan lämpimän ja kylmän keittiön toiminnoista, ruoanlaitosta ja esivalmistelutyöt.

Toivomme hakijoilta oman alansa koulutusta ja/tai kokemusta maukkaan ruuan valmistuksesta & pizza, sekä osaamista keittiön eri toiminnoissa. Reippautta ja luotettavuutta luonnollisesti odotamme myös hakijoilta. Vuorovastaavalta odotamme kokemusta keittiön vastuu tehtävistä.

Kyseessä kesätyöt aikavälillä Toukokuu-Elokuun loppuun 2021. Aloitus ja lopetuspäivät sopimuksen mukaan tarkentuvat lähempänä kesää. Majoitus on 250eur/kk.

Lisätiedot arkisin klo 7-16 numerosta 0447941400/ pohjoissuomi@kairest.fi

Kairest on ollut kehittämässä suomalaista henkilöstöpalvelualaa jo 30 vuotta. Toimintamme lähtökohta on olla aina henkilökohtaisesti läsnä työntekijöillemme ja asiakkaillemme. Me tahdomme yhdistää ihmiset ja työelämän. Työskentely Kairestilla tarkoittaa välittämistä joustavuutta sekä vapautta päättää itse.
-Enemmän irti arjesta!

Aiheeseen liittyy
Grillityöntekijä
Kuopio
Julkaistu 2 päivää sitten
Lue lisää
Kioskimyyjä
Ähtäri
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää
Ravintolan tarjoilija
Ähtäri
Julkaistu 4 viikkoa sitten
Lue lisää